AINO ALEKSANDRA JOHANSSON


RUUSU  /  ROSE  2020
Fin:
Ruusu on lempikukkani oli audiovisuaalinen immersiivinen esitystaideteos Käpylän kirkossa Helsingissä. Työryhmän työskentely oli antihierarkista: dramaturgia ja teoksen elementit koottiin yhdessä ja työstettiin monivaiheisesti ja itseohjautuvasti, vastuun siirtyessä tekijältä toiselle eri vaiheissa, ja alueiden määrittyessä omien toiveiden mukaisesti. Prosessia kuitenkin koordinoi työryhmän koolle kutsunut Ella Snellman, joka toteutti teokseen myös pukusuunnittelun.

Oma osuuteni teoksessa oli butoh-vaikutteinen esiintyjyys (hahmo nimeltä Maa, tilasuunnittelu ja installaatiot, tekstit, laulu ja muu prosessiin osallistuminen.

Teoksen lähtökohta oli sadan vuoden takainen Käpylä - aika jolloin sinne rakennettiin ja suunniteltiin kukkapuutarhoita - kunnes sota syttyi ja puutarhat valjastettiin toisenlaiseen käyttöön. Teos oli dramaturgialtaan syklinen ja siihen otettiin yleisöä sisään kaksi kertaa illassa: yhteensä kahden tunnin aikana. Teoksen näki noin 400 ihmistä helmikuussa 2020.

Teoksesta muotoutui teemallisesti kiertokulku hauraasta solutason jakautumisesta siemenen itämiseen ja koko kasvukauden kukkeuteen - sekä lakastumiseen ja ihmisen tuhovoimaan. Tuhon vastavoimaksi muodostui vaalimisen asenne kaikkea elävää ja monimuotoista kohtaan.

Esiintyjistä suuri osa oli puutarhureita - jotka hoitivat omaa taiteellista aluettaan (liquid light-show piirtoheittimillä kattoon, videoprojisoinnit kirkon seiniin, äänimiksaus ja muut erilaiset toiminnalliset audiovisuaaliset elementit)sekä installaation tekniikkaa ja installaatiossa olevia eläviä kasveja ja pistokkaita. Lisäksi hahmoina oli Kukkia kasvava haavoittunut sotilas (Veera Snellman) Valokuvasta irronnut kaksiulotteinen ja mustavalkoinen 20-luvun hahmo (Virpi Nieminen) sekä Maa (Aino Johansson)ja Henki (Salla Oinas).


Koko työryhmä: Ella Snellman (koolle kutsuminen, koordinointi, pukusuunnittelu), Taru Mäkitalo (Esiintyjyys, valosuunnittelu, videosuunnittelu), Veera Snellman (esiintyjä, koreografia, teksti) Virpi Nieminen (esiintyjä, lavastus, teksti) Salla Oinas (esiintyjä, ulko-installaatio, teksti, hahmonsa puku) sekä: Petri From, Ilja Pippa, Markus Raivisto, Miika Nieminen(ulko-installaatio), Vili Järvinen (Esiintyminen, äänisuunnittelu, musiikki).


Eng


Rose is my favourite flower was a site-specific audiovisual and immersive performative installation in Käpylä church in Helsinki.

It was created by a group of audiovisual artistic designers (term from theater-context) who worked together in antihierarchical ways - where everyone got to do what they wanted and wished for.
 The piece was a 2 hour performance where the audience could roam around the church as they wished for. It was a garden full of surprises.



back to main