Yö vuotaa maan unta aamun iholle
hahmotelma haavoille, toipumiselle ja kasvulle back
-
Yö:
unen aikaa useille, maapallolla keskimääräisesti valon poissaolon aikaa, levon, alitajunnan ja kaaoksen logiikan aikaa. Yötiedon aikaa.
- Vuotaminen, tihkuminen:nesteen rajanylitys muodon sisältä toiseen muotoon tai tilaan; haavoista, kyynelkanavista, tai muista ruumiin aukoista, yleisemmin: huokosista.
-
Maa: Maapallo, maaperä ja maa-aines: kehto
ja alkupaikka kasvikunnan itämiselle ja kasvulle, rihmastojen ja juurien koti, sekä
hajoamisen, maatumisen ja kiertokulkuun palaamisen paikka elolliselle kuten
nisäkkäille, linnuille, hyönteisille, matelijoille ja koti monille mikro-organismeille.
Materia, äiti, Maa.
-
Uni,
uneksunta: rajanylitys
apollonisesta päivätietoisuudesta ja logiikasta toiseen, kaaoksen ja
tuntemattoman maailmaan. Lepo.
-
Aamu: päivän syntymähetki, elämä, keho,
herääminen, valo, arkitietoisuus, arki, toiminta. Päivätiedon aikaa.
-
Iho: paikka ja orgaaninen muodostuma,
joka rajaa jonkin elollisen muodon sisäänsä, kosketuspinta, kehon periferia, suoja,
ihmisen suurin elin, nahka, paketti, tuntoaistin keskeisin sijainti, ja se mitä
kehosta näkyy ulospäin.
Yö vuotaa maan unta aamun iholle.
Planetaarinen ruumis luo nahkaa
käärii toisen villaa sielunsa ympärille päivien nyrjähdyksiä varten.
Esiäidin tuhkat punajuurimaassa jossakin.
Sukupuun laaja viuhka ei ole ikuinen – siinä on pisteitä, pilkkuja, päätöksiä, unohduksia, kiinni neulottuja suonia, yksinäisiä haalistuneita hautakiviä ja hautoja ilman kiviä.
Toivon olevani suojeltu nyljetystä olostani huolimatta.
Suruni läpi etsin edelleen merkkejä.
Mineraalien kimmellyksessä, ilman autiossa himerryksessä, jokapäiväisessä löytämisessä
elossaolon hauraan värinän äärelle
Maan hengittäessä ravinteita huokostensa läpi hiljaisiin periferioihin,
kahvinpurujen sedimentoituessa pannun pohjalle..
hetkessä, jolloin kipu ja tunnottomuus hellittää, ja lämpö tulvii kehon ääriin.
organismi parantaa itse itseään, jos se vaan saa ja tajuaa.
Maan kirkossa soi: Soil Soul
Näyttely on huone [sisätila] - johon kootut teokset ovat merkkejä ja merkityksiä materiaalin, kuvan ja tekstin muodossa. Käyttämäni materiaali on enimmäkseen arte poveraa: usein löydettyä, hamstrattua, käytettyä, kulunutta, lahoavaa ja hiutunutta. Sekä materiaalisuudessa että ajattelussa on läsnä muinaisuus, nyt-hetki ja tulevaisuus: se miten kaikki kiertää – ollen tulossa joksikin. Mustemaalauksien musteen orgaanisuus resonoi muiden materiaalien kanssa. Maan öljystä jalostetut materiaalit mustassa sukkahousussa huokailevat oltuaan ihmisnisäkkään iholla reikiintymässä.
Teoksissa mytologinen, poeettinen, tieteellinen ja kokemuksellinen taso ovat samanaikaisesti ja lomittain.
Yksi materiaaleista on kerätty jätemuovi, jota kutsun öljynahaksi, sen muinaisen fossiilisen alkuperän mukaan. Hahmottelen öljynahkaisuuden kautta suhtautumista materiaaliin, joka on päätynyt olemaan maapallon ekosysteemeille vahingollista. Nahkaa ajatellessani tarkastelen myötätunnon kokemista kaikkia maailman nahkoja, ja niissä olemista kohtaan.
Näyttely on osa teossarjaa Haavojen läpi nähtyä. Nimessä rinnastuu haavan ja silmän samankaltainen muoto, sen ehdottaen olemassaololle, tietoisuudelle ja näkemiselle haavaista luontoa. Laajennan yksityisen trauman tutkimisen myötätunnon ja haavoittuvuuden tarkasteluun yleensä.
Aino Johansson
[Näyttely Taidekeskus ITÄ, Lappeenranta huhtikuu 2021]